Kuinka valmistaudut tatuointiaikaasi
Ensimmäinen tatuointiaika edessä? Huolehdi että iho on terve ja hyvässä kunnossa tatuoitavalta alueelta, jos iho on kuiva sitä kannattaa rasvailla noin viikon verran ennen tatuointiaikaa. Runsas ihottuma ja näppylät saattavat estää tatuoimisen, sillä tulehdusriski on niiden kohdalla suurempi ja ne työntävät väriä ihosta ulos parantumisen aikana.
Suihkurusketus ja itseruskettavien voiteiden käyttö hankaloittaa ihon puhdistamista ennen tatuoimista, joten suosittelemme välttämään niitä ennen tatuoitavaksi saapumista. Kuollut iho kannattaa pestä tatuoitavalta alueelta pois tatuoimista edeltävänä päivänä. Halutessaan myös ihokarvat voi poistaa tatuoimista edeltävänä iltana. Höylään ei kuitenkaan kannata tarttua mikäli epäilee sheivauskykyjään, jotta välttyy tekemästä ihoon viiltoja.
Muistathan syödä ja juoda kunnolla ennen tatuointiaikaasi. Ajalle kannattaa pukeutua mukaviin vaatteisiin, joiden mahdollinen tahraantuminen ei haittaa.
Voit ottaa mukaan yhden ihmisen henkiseksi tueksi. Lapsia ei voi ottaa mukaan tatuointiajalle. Voit myös kertoa tatuoijalle mahdollisesta veri tai neulakammosta ennen ajalle tuloasi.
Saat studiolta mukaasi kattavat hoito-ohjeet tatuoinnillesi.
Tatuoimiseen liittyvät riskit
Infektiot
Tatuointi on avohaava niin pitkään, kunnes se on parantunut, joten sen kautta on mahdollista saada veriteitse tarttuvia tauteja. Tatuointia ei siis kannata päästää verikontaktiin tai kosketuksiin likaisten pintojen kanssa. Sellaiset taudit, joiden on mahdollista tarttua aivan tavallisten haavojen ja ihovaurioiden kautta (kuten jäykkäkouristus), voivat tarttua myös paranemisvaiheessa olevan tatuoinnin kautta. Tatuointi voi myös tulehtua, jos sen hoito laiminlyödään, ja hoitamattomasta tulehduksesta puolestaan voi seurata verenmyrkytys.
Vakavimpia veriteitse tarttuvia sairauksia ovat hepatiitti B ja hepatiitti C, HIV ja MRSA. Infektioriskin vuoksi verenluovuttamiseen on Suomessa neljän kuukauden karenssiaika tatuoinnin tai lävistyksen teettämisestä.
Allergiset reaktiot
Allergisen reaktion voi saada tatuoimisen yhteydessä useammista asioista
Tatuoijan hanskat (lateksi allergia)
Neulat (metalliallergia)
Tatuoimisen aikana käytettävät pesuaineet
Tatuoimisen hoidossa käytettävät rasvat
Tatuoinnissa käytettävät musteet ja värit
Tatuointiväreistä aiheutuvat allergiset reaktiot ovat verrattain harvinaisia, mutta ilmetessään saattavat aiheuttaa hyvinkin voimakkaita reaktioita. Joissain tapauksissa keho alkaa hylkiä tatuointiväriä ja yrittää työntää sitä ulos ihosta. Tatuointiväriallergia voi ilmetä välittömästi tatuoimisen yhteydessä, tatuoinnin parantuessa tai tatuointiin kohdistetun laserkäsittelyn seurauksena. Allergia saattaa myös kehittyä vuosien kuluessa tatuoinnin ottamisesta. On mahdollista, että tatuoinnin parantumisen aikana puhjennut reaktio rauhoittuu ajan kanssa itsestään, mutta hoitokeinojakin löytyy eikä tatuoinnista välttämättä lähde väriä reaktion seurauksena.
Yleensä yliherkkyys ilmenee ärsytyksenä, punoituksena, kutinana, kuumotuksena, turvotuksena, näppylöinä ja ihottumana. Tatuointivärin aiheuttama reaktio ilmenee kauttaaltaan yliherkkyyttä aiheuttaneen värin alueella. Mikäli reaktio monivärisen tatuoinnin kyseessä ollen ilmenee koko tatuoinnin alueella yksittäisen värin sijaan, on todennäköisempää että allergian aiheuttaja on tatuoitaessa tai hoitaessa käytetty voide, pesuaine tai jokin muu haavaan kosketuksissa ollut vieras aine.
Tatuoinnissa käytettävistä tatuointiväreistä voi suorittaa allergiatestin ennen tatuoinnin toteuttamista, mutta se ei kerro mitään allergian kehittymisestä pitkällä aikajaksolla. Yleisimmät yliherkkyyttä aiheuttavat värit ovat punainen ja sininen. Reaktio ei aina liity allergiaan vaan kyseessä voi olla myös vierasesinereaktio. Tatuointiväri on keholle vierasesine ja jos iho ei saa poistettua sitä aineenvaihdunnan mukana, niin se pyrkii eristämään sen kasvattamalla värin ympärille arpikudosta eli granuloomaa. Yliherkkyysreaktiota voi hoitaa apteekista saatavalla Kestine allergialääkkeellä. Jos se ei auta kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.
Granulooma ja keloidit
Granuloomat ovat kyhmyjä, joita muodostuu silloin kun immuunijärjestelmä yrittää eristää sellaisia aineita, joita se pitää vieraina mutta ei pysty poistamaan kehosta. Tällaisia ovat infektoivat organismit, kuten bakteerit ja sienet, sekä muut materiaalit, kuten keratiini ja tikkiompeleiden jäännökset. Granulooma on näin ollen tietynlainen tulehdus, jota esiintyy monenlaisten sairauksien yhteydessä. Myös tatuoinnin pigmenttipartikkelit voivat aiheuttaa tämän vierasesinereaktion. Granulooma on tatuointien yhteydessä hyvin epätavallinen vaiva, mutta mikäli sitä ilmenee niin suosittelemme käyntiä ihotautilääkärillä, joka tekee oireista diagnoosin ja antaa neuvoja jatkotoimenpiteisiin.
Keloidit eli arven liikakasvu on perinnöllinen vaiva. Keloideja muodostuu yleensä leikkaushaavoihin kehon ylireagoidessa trauman, kirurgisen toimenpiteen tai lävistyksen seurauksena. Sitä saattaa muodostua myös tatuoinnin tai tatuoinnin poiston yhteydessä. Keloidit ovat arpikudoksesta muodostuvia pieniä tai suuria patteja, ne eivät vuoda tai eritä mätää eivätkä yleensä tunnu kipeiltä. Useimmiten keloidit on poistettava sairaalahoidon tai leikkauksen avulla, mutta mahdollista on että leikkauksesta syntyvään haavaan syntyy entistä suurempi keloidi. Mikäli asiakkaalla on taipumusta arven liikakasvuun, ei lävistyksen ottaminen ole suositeltavaa, ja myös tatuoinnin hankkimista kannattaa harkita siltä kannalta, että keloideja saattaa muodostua myös tatuointihaavaan
Lopputulos
Tatuointialalla on paljon eritasoisia tatuoijia ja tatuoinnista ei aina tule sellainen, kuin asiakas on odottanut. Oman tatuoijan aikaisempiin töihin kannattaa tämän takia tutustua kunnolla. Eri tatuoijilla on omat tyylinsä tatuoida, joten esim. realistiselle tatuoinnille kannattaa etsiä tatuoija, joka on erikoistunut realistisiin tatuointeihin. Valmis tatuointi ei ole tarkkuudeltaan koskaan verrattavissa esim. tietokonetulosteeseen, oli sen tekijä kuinka taitava tahansa. Tatuointi tehdään käsityönä elävälle ja liikkuvalle iholle ja ajan saatossa väri haalistuu ja leviää jonkin verran tatuoinnin ikääntyessä. Kaikkien iho on erilainen, ihon koostumus vaihtelee myös tatuoinnin sijainnin mukaan. Myöskin ihon kyky ottaa mustetta vastaan vaikuttaa lopputulokseen. Suunnitelmakuvan ja valmiin tatuoinnin välillä voi olla poikkeamia ja tatuointiväri voi levitä ihon alle tatuointia tehtäessä (blowout) taiparantumisen aikana (ink drifting).